STI 27.1.1999 / Erkki Koskenniemi

KUTSUMUKSENA RAAMATTUOPETUS

1. Miksi Raamattu?

Jumala on salattu. Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä eikä hänen luokseen voi yksikään ihminen nousta, ei fyysisesti eikä ajatustensa turvin. Synti erottaa selkänsä Herralleen kääntäneen ihmisen Jumalasta, joka on häneen selin eikä suostu löydettäväksi.

Jumala ei jättänyt ihmiskuntaa synnin ja kuoleman valtaan vaan kääntyi uudelleen sen puoleen. Ennen aikojen alkua hän päätti mitä teki, valmisti sen pitkän historian aikana ja toteutti kaiken Golgatan ristillä ja ensimmäisenä pääsiäisenä. Kristuksesta loistaa valo pimeyden keskellä. "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä".

Kristusta emme kuule muuten kuin apostolien kautta. Joka haluaa tulla Kristuksen luo, lukekoon Raamattua.

Otin v. 1984 vastaan Evankeliumiyhdistyksen raamattukoulutuksen sihteerin tehtävät. Siirryin silloin Turun Yliopistolta ja antiikin tutkijan alalta lopullisesti teologian puolelle ja raamattuopettajaksi. Sen jälkeen ei ole tarvinnut kysellä työn mielekkyyttä eikä ihmetellä tekemisen puutetta ja vapaa-ajan ongelmia. Pulkka vie itsestään.

Toisia vaihtoehtojakin olisi ollut ja on vieläkin. Tämä kutsumus ei ole kuitenkaan päästänyt pihdeistään.

Osaaminen ja taitaminen ovat tulleet avainsanoiksi: Niiden avulla Suomi pärjää. Suomalainen ammattilainen ei myy tietotaitoaan kaukoidän hinnoilla, vaan tietää arvonsa: Kännykkä syntyy, asiat luistavat ja ammattitaito on korkea.
Entä raamattuopetuksen alalla?

Olen ihaillut niitä vanhoja kristittyjä, jotka todella tuntevat Raamattunsa. Muutamat pudottelevat pitkiä pätkiä ulkomuistista, löytävät tarvittavat kohdat vaikeuksitta ja heidän olemuksensa osoittaa sen minkä tiedän muutenkin: Noin ei Raamattua opi mitenkään muuten kuin niin, että Jumalan sana on ollut matkasauvana pitkään ja jokapäiväisenä tukena ja turvana.
Mutta minkä verran tällaisia ihmisiä on nyt kasvamassa?
Normaaliteologiamme nojaa spekulatiiviseen mieleen, yksilöllisyyteen ja ehkä tunnelmointiin. Jumalan sana ei ole samalla tavoin elämän eväs kuin aikaisemmin.

Olen vastannut raamattuopetuksesta Evankeliumiyhdistyksessä vuodesta 1984. Sinä aikana olen oppinut tuntemaan monia teologeja.
Mikä on suomalaisen teologin raamatuntuntemus? Joillakin erinomainen, kadehdittavakin. Mutta kuinka moni teologi ei osaa vastata perustavaa laatua oleviin raamattutiedon kysymyksiin?
Tarkoitan toisaalta aivan perustavien raamatunkohtien löytämistä pyydettäessä mitkä kohdat puhuvat ylöstempaamisesta, montako lukua on Toisessa tessalonikalaiskirjeessä, mistä puhuu Hepr. 11 ja missä Paavali puhuu kaikkein yksityiskohtaisimmin ylösnousemusruumiista? Tai toisaalta yksinkertaisia eksegeettisiä peruskysymyksiä mitkä eri suvut hallitsivat Juudassa Daavidin jälkeen Jerusalemin hävitykseen asti, koska kerran hävitetty temppeli otettiin uudelleen käyttöön tai koska profeetta Miikan kirja on kirjoitettu?
Jos ammattilainen ei osaa vastata näihin kysymyksiin, onko hän ammattilainen? Miksi raamattuluennon laatiminen on monelle pastorille vaikea tehtävä? Olisiko lääkäri ammattilainen, jos ei osaisi käyttää antibiootteja oikein?

Pidän kiinni siitä, että raamattuopettajaksi tullaan vain säännöllisellä työllä. Siinä on kaksi osa-aluetta:
• a. Ilman omaa, jatkuvaa Raamatun lukemista ei kenestäkään voi tulla raamattuopettajaa. Tämä on haaste jokaiselle teologian opiskelijalle: Nyt kysytään sitkeyttä ja jatkuvaa opiskelemista, oman ohjelman mukaan. Tässä on kaiken perusta!
• b. Ilman syventymistä tieteelliseen eksegetiikkaan voidaan raamattuopettajana päästä vain tietylle tasolle. On uskallettava ottaa härkää sarvista, käydä kohti kaikkein vaikeimpia kysymyksiä, uskaltaa kysyä - mutta myös kyseenalaistaa kyseenalaistajat (viime mainittu juttu on usein suhteellisen palkitsevaa ja viihteellistä puuhaa ..).