Kulmakivi
Suomen teologisen instituutin tiedotuslehti 2/99

STI:hin kolmas teologi
Inkerin kirkolla on tulevaisuus
Kevätkurssi Katekismuksesta
Jaanalla on kutsu seurakuntatyöhön
Naisena seurakunnassa seminaari
Löytyykö raamatusta uskontunnustusta?
Onko liitonarkku löytynyt?
Tervetuloa STI:n ystävänpäivään 26.4

Pääkirjoitus

Rakkauden nimissä

Joskus harmittaa kristittyjen loputon puhe rakkaudesta ja yhteydestä.
Kyseiset sanat ovat kaikkein kauneimpia mutta samalla eniten väärinkäytettyjä sanoja.
Juuri rakkautta ja yhteyttä meiltä useimmiten puuttuu. Mikään ei ole helpompaa kuin osoittaa, kuinka juuri näillä alueilla olisi tarvetta parannuksen tekoon. Silti tänään minua kiusaa noiden käsitteiden alituinen viljely. Niinpä olen selityksen velkaa.

Olin paneelikeskustelussa selvänäkijän kanssa eräässä helsinkiläisessä seurakuntaillassa. Osoitin Raamatusta, että näkijän toiminta on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, moinen työ on puoskarointia ja kristityllä ei pitäisi olla mitään tekemistä tällaisen toiminnan kanssa. Näkijä ihmetteli kovasti kantaani, sillä hän sanoi uskovansa Jumalaan ja Jeesukseen ja olevansa seurakunnan jäsen. Kaiken lisäksi hän rakasti kaikkia, minuakin, ja niinpä minun olisi myös syytä olla hiukan suvaitsevampi. Kolmantena keskustelijana ollut Kirkon tutkimuslaitoksen johtaja tuntui olevan selvänäkijän kanssa samaa mieltä.
Minä jäin ihmettelemään. Pitäisikö muka rakkauden nimissä hyväksyä Raamatussa selvästi ilmoitettu harhaoppi?

Helsingin hiippakunnan ylimääräisessä synodaalikokouksessa keskusteltiin papin sitoutumisesta kirkon oppiin. Kokouksesta jäi vaikutelma, että enemmistö hiippakunnan sadoista papeista oli perinteisen kristinuskon kannalla: Raamattu ja tunnustus määrittelevät oikean uskon. Äänekäs vähemmistö vaati näitä rajoja leveämmäksi ja mahdollisuutta ajatella, miten kukin hyväksi näkee.
Varsinaisista asiakysymyksistä ei kuitenkaan juuri keskusteltu. Taustallahan oli tietenkin taannoinen debatti siitä, että kirkon opista selvästi poikennut pappi ei saanut minkäänlaista varoitusta esiintymisestään. Nyt kysymykseen ei enää kajottu. Sitä vastoin tuomiorovasti julisti, että oikeassaoleminen on perkeleen työtä.
Saako siis sittenkin opettaa mitä tahansa? Ovatko rakkaus ja rauhan säilyminen asioita, jotka ohittavat kysymyksen oikeasta uskosta?

Karismaattisissa piireissä puhutaan tavattoman paljon rakkaudesta. Niissä myös rakastetaan paljon, ja muilla olisi tästä asiasta kovasti opittavaa.
Samalla langetaan helposti edellä mainittuun loukkuun: opilla ei ole merkitystä, kunhan rakastetaan. Silloin mitä eriskummallisimmat korostukset saavat sijaa, ja vaikka joku opettaisi täysin Raamatun vastaisesti, häntä vain "rakastetaan".
Pahimmassa tapauksessa uskonelämän painopiste siirtyy aivan muualle kuin Kristuksen täytettyyn työhön, ja silloin koko pelastus on vaarassa. Neljäntenä esimerkkinä mainitsen kirkkojen väliset keskustelut. Niitä pitää käydä, ja yhteistä tietä on vilpittömästi etsittävä. Todellinen rakkaus pitää mahdollisena, että minun korostuksissani on korjaamisen varaa ja toinen voi olla oikeammassa kuin minä. Mutta yhteyttä ei voi luoda opin kustannuksella. Juuri näin kävi viimevuotisessa vanhurskauttamiskeskustelussa. Yhteys ajoi opin ohi.
Suomalaisten herätysliikejärjestöjen kritiikkiä moitittiin, mutta sitten katolisten puolelta tullut reaktio osoitti sen olleen oikeassa. Riittävää opillista yhteyttä ei toistaiseksi ole.

Myönnän: kyllä kaikessa edellä sanotussakin tarvitaan suunnattomasti rakkautta, jotta voitaisiin ymmärtää erilaisuutta ja voittaa vieraantuneita Kristuksen luo.
Rakkaus ilman totuutta on kuitenkin löperyyttä.
Antakoon Jumalan meille armon kilvoitella niin, että kasvaisimme "totuutta noudattaen rakkaudessa".

Eero Junkkaala 31.3.1999

Kolmas teologi STI:n palvelukseen
- Pekka Huhtinen syyskuun alusta instituuttiin

STI:n hallitus päätti kokouksessaan 3.3.1999 kutsua pastori Pekka Huhtisen STI:n kolmanneksi teologiksi ensi syyskuun alusta lähtien.
Toimi on määräaikainen ja kestää toukokuun loppuun vuonna 2000.

Pekka Huhtinen on toiminut Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetystyöntekijänä Japanissa vuosina 1983-92 ja 1994-96. Tällä hetkellä hän on Sleyn määräaikaisena Helsingin työntekijänä. Hän on juuri saanut valmiiksi väitöskirjansa käsikirjoituksen, joka käsittelee Japanista alkanutta ja suurta suosiota saanutta uuden aikakauden uskonlahkoa, nimeltä Onnen tiede. Väitöskirja tarkastettaneen ensi syksyn aikana.

Kolmannen teologin palkkaaminen on rohkea ja suuri edistysaskel STI:n työssä. Pekka Huhtisen erityisenä tehtävänä on opettaa missiologiaan (lähetystietoon) ja systemaattiseen teologiaan kuuluvia asioita. Hän pyrkii myös kokoamaan tästä aihepiiristä yhden Iustitian numeron. Huhtinen tulee tekemään muiden STI:n työntekijöiden lailla seurakuntavierailuja, joten häntä voi jo nyt kutsua puhujaksi ensi syksyn ja kevään tilaisuuksiin.

Kuten aiemmat uudet askeleet STI:n työssä, tämäkin on otettu uskossa siihen, että Jumala täyttää puuttuvat tarpeemme ja antaa edelleen jokapäiväisen leivän. Instituutilla ei ole sellaista omaisuutta tai rahastoa, joka varmistaisi lisääntyvien palkkakulujen kattamisen. Sen sijaan työllä on uskollisia ystäviä, joiden satunnainen tai säännöllinen tuki on tähän asti tuonut kaiken sen, mitä on tarvittu. Uskomme, että Jumala antaa edelleenkin omilleen uskollisuutta ja mahdollisuuksia rakentaa pienin askelin tätä työsarkaa eteenpäin.

Tavoitteena työn laajentamisessa on turvata kirkkomme tulevien työntekijöiden saama Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen pitäytyvä opetus. Uuden työntekijän tulo lisää merkittävästi kontaktipintaa teologian opiskelijoihin. Se tarjoaa parempia mahdollisuuksia heidän opintojensa käytännölliseen ohjaamiseen, erilaisiin keskustelu- ja opetustilaisuuksiin sekä rakentavan teologian tutkimiseen ja tuottamiseen. STI:n työntekijäkunnan lisääminen merkitsee raamatullisen, herätyskristillisen opetuksen ja tutkimuksen vahvistumista kirkossamme.

Jätämme Pekka Huhtisen ja hänen perheensä työn ystävien esirukousten kohteeksi. Samalla rukouksenamme on, että nyt avautuva kolmannen teologin vakanssi voisi tulevaisuudessakin olla täytetty.

Vierailu Keltossa on häkellyttävä kokemus. Matka Pietarin taakse on satunnaiselle matkailijalle aina kulttuurishokki. Ulkonainen ankeus ja ränsistyneisyys lyö vastaan kaikkialla. Kuinka ihminen voi elää näissä oloissa?

Inkerin kirkon koulutuskeskus näyttää iloiselta poikkeukselta. Suomesta siirretty entinen leirikeskus vaikuttaa täällä modernilta ja toimivalta. Luokantäysi opiskelijajoukko on innostava. Nämä nuoret aikuiset ovat tulleet eri puolilta Inkeriä ja Karjalaa, jotkut vielä paljon kauempaa Keski-Venäjältä ja Siperiasta. Useimmat heistä ovat muutama vuosi sitten uskoontulleita ja kastettuja. Heistä on tullut paikallisten seurakuntien ja pienten kristittyjen ryhmien vastuunkantajia. Pian he ovat saaneet nuorisotyöntekijän, diakonin tai papin tehtäviä. Monet ovat kastaneet, jakaneet ehtoollista, toimittaneet hautaansiunaamisia ja pitäneet jumalanpalveluksia jo ennen opiskelujen alkua. Päästyään kirkon koulutukseen he jatkavat samanaikaisesti seurakuntatyössä. Muutama viikko kurssilla, muutama viikko työssä, ja tätä vuorottelua noin neljän vuoden ajan.

Iloiselta poikkeukselta näyttää myös keskuksen suomalainen sielu, pastori Erkki Jokinen. Tämä velikulta on kuin kala vedessä venäläisten opiskelijoiden parissa. Samalla hän kantaa piispa Aarre Kuukaupin ja rehtori Vladimir Kinnerin työtoverina vastuuta koko Venäjänmaan luterilaisesta työntekijäkoulutuksesta. Tässä jättiläismäisessä, kommunismin perusteellisesti kulottamassa maassa ei ole kuin muutama koulutuspaikka luterilaisille työntekijöille. Inkerin kirkon "tiedekunta" on näistä opiskelijamääriltään suurin ja antaa perusteellista koulutusta kaikille kirkon työntekijöille.

Nämä nuoret miehet ja naiset tulevat jatkamaan Maria Kajavan, Katri Kukkosen ja Anna Mehiläisen työtä. Mutta heidän vaikutuksensa tulee ulottumaan monin verroin laajemmaksi. Osa heistä lähtee Keski-Venäjälle suomensukuisten kansojen pariin, joku Moskovaan, joku aina Siperiaan asti. Heidän äidinkielensä on venäjä, ja heistä kasvavat Venäjän tulevat luterilaiset papit ja piispat. He tulevat kouluttamaan maan seuraavien sukupolvien työntekijät. Siksi Inkerin kirkon koulutuskeskukselle on uskottu suuri vastuu.

Inkerin kirkko on tietoisesti valinnut toisenlaisen tien pappiskoulutuksessa kuin Suomen kirkko. Tiedollisesti pyritään vähitellen samalle tasolle, mutta sisällöllisesti painotetaan enemmän raamattuopetuksen ja luterilaisen uskon sisällön tärkeyttä. Aikaa ei turhaan kuluteta liberaaliteologian hyödyttömien ja vahingollisten näkemysten parissa, vaan pureudutaan todellisiin, työn kannalta tärkeisiin kysymyksiin.

Olen koko päivän opettanut Efesolaiskirjettä. Sen jälkeen opiskelijat pyytävät, että puhuisin heille illallakin, mistä aiheesta tahansa. Luennoitsijan jokainen sana kirjoitetaan muistiin. Tiedonhalu on valtava. Kiitän Jumalaa näistä ihmisistä, ja rukoukseen liittyy pyyntö koko Venäjän hengelliseksi heräämiseksi. Olisiko tämä uusiokäytössä oleva leirikeskus uuden siunauksen lähde tämän jättiläismäisen hengellisen autiomaan keskellä?

Eero Junkkaala

Tietolaatikko:

• Inkerin kirkon koulutuskeskus sijaitsee Keltossa, noin 20 km Pietarista itään.
• Rehtorina on Vladimir Kinner ja apulaisrehtorina pastori Erkki Jokinen
• Tällä hetkellä teologisessa koulutuksessa on 40 opiskelijaa kolmella vuosikurssilla ja lisäksi 30 opiskelijaa kanttori-, diakoni-, nuorisotyö- ja tulkkikurssilla
• Suomalaisina luennoitsijoina käyvät STI:n opettajista mm. Lauri Thurén, Antti Laato, Timo Eskola ja Eero Junkkaala
• Koulutus kestää 3,5 vuotta, ja se suoritetaan muutaman viikon jaksoissa kerrallaan
• Työn tukeminen tapahtuu Suomen Lähetysseuran, Kirkon ulkomaanavun, Evankeliumiyhdistyksen ja Kansanlähetyksen kautta

"Katekismus tulee olemaan äärimmäisen ajankohtainen kirkossamme sen jälkeen, kun se jaetaan jokaiseen suomalaiseen kotiin", totesi STI:n tutkija Timo Eskola instituutin kevätkurssin avaussanoissa. Eskolan mukaan katekismus on parin vuosikymmenen ajan ollut vajoamassa kadoksiin seurakuntiemme opetuksesta. Rippikouluissa sitä on käytetty yhä vähemmän opetusmateriaalina. Tilanne tulee muuttumaan olennaisesti. Pian kaikki puhuvat katekismuksesta. Silloin teologien tulee olla valmiita käyttämään sitä ja selittämään sen sisältöä ihmisille. Suomen kirkon on tarkoitus jakaa uusi katekismus ensi vuonna jokaiseen kotiin.

Katekismuksen ajaton arvo on Eskolan mukaan siinä, että tuo lyhyt teos kohdistaa katseen uskonelämän keskeisimpiin tekijöihin. Keskustelu laista tarttuu arvokeskusteluumme ja tuo Raamatun näkökulman oikean ja väärän eroon. Samalla se kuitenkin pitää esillä hengellisen puolen: Jumalan käskyt muistuttavat siitä, että kiellettävää riittää. Maailma on synnin vallassa. Käskyt paljastavat synnin ja asettavat ihmisen täysin paljaana Jumalan eteen. Juuri tämä on katekismusjulistuksen dramaattinen tehtävä. Katekismuksen lukeminen voi siten olla tuskallinen kokemus.

Seurakunnan sanoma ei kuitenkaan rajoitu lakiin. Usko ei perustu pelkoon, vaan armoon. Siksi katekismus muistuttaa uskontunnustuksen selityksessä Kristuksesta, joka tehtiin synniksi meidän edestämme. Jeesus on syntisten Vapahtaja. Siksi syntien paljastuminen ei johda epätoivoon. Päinvastoin, juuri meillä syntisillä on paras asema maailmassa. Meitä vartenhan armo on annettu.

STI:n kevätkurssi pidettiin 6.-8.4.1999 instituutin tiloissa.

Jaana Pulkkisesta piti tulla kanttori. Vähitellen hän kuitenkin tajusi, että teologia vastaa enemmän hänen toiveitaan. Aloitettuaan opinnot viisi vuotta sitten Jaana tiesi, että hän haluaa seurakuntatyöhön. Jaana on kokenut teologisen tiedekunnan omaksi paikakseen, vaikkei siellä aina niin helppoa ole ollutkaan.

-Tiedekunnassa on monia hyviä kursseja. Vaikka luennot ovatkin teoreettisia, ne kehittävät omaa ajattelua. STI taas paikkaa niitä asioita, jotka tiedekunta jättää vajaiksi. STI:n opetuksen kautta olen ymmärtänyt, mitä nämä opiskeltavat asiat tarkoittavat käytännössä.

Opiskelijan olohuone

Jaana on viihtynyt STI:ssä myös sen ilmapiirin takia. Hän nimittääkin STI:tä opiskelijan olohuoneeksi, jossa on hyvä olla.

- Täältä olen saanut tukea omalle uskolleni, kutsumukselleni ja työnäylleni. Vaikka Jaanan kutsumus seurakuntatyöhön on säilynyt, on matkaan mahtunut monenlaisia mutkia. Erityisesti opintojen alkuaikoina ajatus omasta tulevaisuudesta tuntui ristiriitaiselta. Jaana ei ollut suunnitellut pastorin uraa, mutta ulkopuolinen paine siihen suuntaan oli kova. Eivät ainoastaan opiskelukaverit hänen ympärillään painostaneet siihen vaan myös käytännön asiat.

Jaana kuitenkin huomasi, ettei Raamattu tue millään tavalla naisten pappeutta. STI:ssä hän tutustui naisiin, joilla on kutsumuksena seurakuntalehtorin työ. Nyt Jaana on itse yksi NASEVA -ryhmän (Naisena Seurakunnassa, Varmana Autuudesta) kantavista voimista.

Tulevaisuutta rakentamassa

- Tämä on naisteologien ryhmä, joka väsymiseen asti pitää ääntä lehtorin virasta ja tukee niitä naisia, jotka eivät aio pastoreiksi, Jaana kiteyttää Nasevan päätarkoituksen.

STI:n tukemana naisteologit ovat järjestäneet jo usean vuoden ajan keväisen teemapäivän. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 24.4. Temppeliaukion kirkon seurakuntasalissa ja sen aiheena on Tulevaisuutta rakentamassa.

- Haluamme kutsua opiskelevia ja työssä olevia naisteologeja miettimään, mitä mahdollisuuksia meillä on palvella tässä kirkossa.

Miten löydän oman paikkani?

Naseva on järjestänyt vuoden mittaan naisille myös muutaman illlan, joissa on pohdittu opiskelun mukanaan tuomia kysymyksiä.

- Illat ovat olleet hedelmällisiä. Siellä on uskallettu tuoda esille puolivalmiita ajatuksia, luuloja ja omaa tietämättömyyttä. Näiden iltojen kautta Jaana on yhä selvemmin ymmärtänyt, että monia naisteologeja ahdistavat samanlaiset asiat.

- Oman paikan löytymiseen ja tulevaisuuden suunnitelmiin liittyy paljon apävarmuutta. On tärkeää tukea meitä opiskelijoita niin, että kutsumuksemme suuntautuu Jumalan tahdon mukaisesti.

Työtä riittää - riittääkö työpaikkoja?

Jaana tekee parhaillaan gradua lehtorien kokemuksista seurakunnissa. Työ on keskeneräisessä vaiheessa, mutta joitain johtopäätöksiä hän on jo valmis paljastamaan. Lehtorien tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Heitä on tällä hetkellä seurakunnissa noin 35, mutta monia näistäkin viroista ollaan lakkauttamassa. - Kuitenkin lehtorit arvostavat työtään ja ovat huomanneet sen merkityksen. Heidän mielestään seurakunnissa tarvitaan tällaista opettajan ja kasvattajan virkaa. Tekemätöntä työtä olisi paljon.

Naisnäkökulmaa tarvitaan

Jaanaa harmittaa, että monet ajattelevat lehtorien tulleen tarpeettomiksi naispappeuden myötä. - Lehtorin vahvuus on siinä, että pappeihin verrattuna hän voi keskittyä yhteen toimialaan. Tämä on mahdollista, koska toimitukset eivät ole sirpaloittamassa työnkuvaa. Jaana pohtii lehtorin ja pastorin rooleja hengellisen äidin ja isän käsitteiden kautta. - Seurakunnassa on tarvetta sekä sekä äideille että isille, mutta heidän tehtävänsä ovat luomisen perusteella erilaiset.
Naisen ja miehen näkökulmat ovat kummatkin tärkeitä.

Jaana on itsekin saanut hyvää palautetta työskennellessään kesäteologina miespappien keskellä. Naisena ja teologina hän on pystynyt antamaan oman ainutlaatuisen panoksensa seurakunnan työhön.

Haave nro 1

Jaana toivoo valmistuvansa ensi syksynä. Sen jälkeen tulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä. Hän on miettinyt opiskelun jatkamista tai koulun uskonnonopettajan ammattia. Ykköspaikalla haiveissa on kuitenkin seurakuntatyö.

-Sitä minä halauaisin tehdä ja siihen minulla on lahjoja. Erityisesti pidän nuorisotyöstä. Voisin esimerkiksi olla rippileireillä hyvin paljon.

Anja Rämö, teol.yo

Temppeliaukion kirkon seurakuntasali, Temppelikatu16 A

Tulevaisuutta rakentamassa

- Ron Wyattin hurjat seikkailut Jerusalemissa

Kuvassa näkyvä liitonarkku on jerusalemilaisen Temppeli-instituutin rakentama uusi kullasta tehty arkku.
Tekijät ajattelevat, että se tullaan sijoittamaan kolmanteen temppeliin.

Artikkelin mukaan Wyatt kaivoi Jerusalemissa kallion sisällä ollutta käytävää tammikuussa 1982. Hänen eteensä avautui luola, jossa oli kullalla päällystetty pöytä, jonka kaivaja heti tiesi olevan ensimmäisestä temppelistä. Takaseinällä hän näki suuren, kivestä tehdyn laatikon ja sen yläpuolella kalliossa olevan halkeaman. Kallion raossa oli jotain mustaa ainetta, jota oli pudonnut myös laatikon päälle ja kannessa olevasta aukosta sisälle laatikkoon. Wyatt ymmärsi välittömästi, mistä oli kysymys. Jeesuksen veri oli vuotanut halkeamasta laatikkoon, siis suoraan liitonarkun armoistuimelle. Itse liitonarkkua Wyatt ei nähnyt, koska kivilaatikko oli liian lähellä kammion kattoa. Sitä oli myös täysin mahdotonta kuljettaa ulos päivänvaloon. Niinpä Wyatt sulki kammion ja palasi takaisin Yhdysvaltoihin.

Myöhemmillä matkoillaan Wyatt palasi kammioon useita kertoja. Hän kaivoi kivilaatikkoon pienen reiän, jonka läpi hän kykeni näkemään, että sisällä oli todellakin liitonarkku. Verestä otetusta näytteestä hän sanoo tutkimusten osoittaneen, että se on peräisin sellaisesta ihmisestä, jonka äiti on tavallinen ihminen, mutta isä ei ole maan päältä. Liitonarkun sisällä Wyatt näki useita esineitä, mm. näkyleipäpöydän, seitsenhaaraisen lampun, suuren miekan ja useita öljylamppuja. Hän kertoo ilmoittaneensa löydöstään Israelin viranomaisille, mutta nämä eivät halunneet julkistaa sitä levottomuuksien syntymisen pelosta. Wyattin mukaan arkki tulee sieltä päivänvaloon sitten, kun se sopii Jumalan aikatauluun.

Wyattin kertomuksesta on helppo päätellä, että se sisältää enemmän mielikuvitusta kuin todellisia faktoja. Ensinnäkin hänen Golgataksi väittämänsä kallio ei ole oikea Jeesuksen kuoleman paikka. Hänen kertomiensa luolien (jos sellaisia on lainkaan olemassa) täytyy sijaita ns. Gordonin Golgatan paikalla, mutta sieltä on alkuperäiselle Golgatalle eli Pyhän haudan kirkon paikalle noin kilometrin matka. Epäilyksiä herättävät myös kaikki muut kirjoituksen yksityiskohdat. Miten Wyatt sai luvan kaivaa? Miksi hän ei ottanut näin huikeasta löydöstä yhtään valokuvaa? Miksi oikeat arkeologit olisivat olleet niin välinpitämättömiä, etteivät olisi parinkymmenen vuoden aikana viitsineet tarkistaa löytöjen todenperäisyyttä? Miksi kukaan vakavasti otettava tutkija ei ole kertonut kyseisestä verinäytteestä?

Lopullisen varmistuksen Wyattin tarinoiden mielikuvitusluonteesta saa, kun lukee hänen englanninkieliset raporttinsa, joissa hän kertoo lisäksi löytäneensä Nooan arkin, Sodoman ja Gomorran, Punaisenmeren ylityspaikan ja Siinainvuoren. Siis sama mies on löytänyt kaikki sellaiset kohteet, joita kukaan muu maailmassa ei ole vielä löytänyt! Yhdysvalloissa Wyattia vastaan onkin nostettu oikeudenkäyntisyytteitä, koska häntä pidetään ilmiselvänä huijarina.

Ylösnousemuksen tunnustajat

Uskonlausuman erityisenä sisältönä Uuden testamentin kirjoituksissa on Jeesuksen ylösnousemus. Ylösnousemus on siten ollut seurakunnan peruskokemus. Sitä on pidetty seurakunnan identiteetin kannalta korvaamattomana asiana. Lyhyt maininta Jeesuksen herättämisestä tai ylösnousemuksesta esiintyy tavan takaa sekä Paavalin kirjeissä että muussa traditiossa.

"(Poikaansa), jonka hän herätti kuolleista" (1. Tess. 1:10; 1. Kor. 6:14)

"Jumala herätti hänet kuolleista" (Ap.t. 3:15)

"Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet" (Hepr. 13:20 v.k.)

"(uskotte) Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista" (1. Piet. 1:21)

Lausuma on ajatuksellisesti ja osin muodollisestikin kiinteä. Se oli seurakuntien yhteistä perintöä (1. Kor. 15:12; Room. 10:8-10; Ap.t. 3:15; 4:10). Kyseessä on siten aivan erityinen uskonlausuma. Herran seuraajien usko ei kohdistu vain Isään Jumalaan, vaan Jeesukseen, jonka Isä on herättänyt kuolleista ja korottanut. Pelastava usko sisältää siten Jumalan toiminnan lisäksi ajatuksen Kristuksen toiminnasta. Tuo uskon näköala näkyy oikeastaan kaikista Uuden testamentin kirjeistä. Jopa Jaakobin kirjeen uskonnäkymä keskittyy kirkkauteen korotettuun Herraan, vaikka kirjettä on usein syytetty tekojen vanhurskauden opettajaksi: "uskonne meidän kirkastettuun Herraamme Jeesukseen Kristukseen" (Jaak. 2:1).

Mutta miten syntyi uskontunnustus?

Pääsiäistunnustuksen jäljillä

Edellä kuvattua lausumaa laajempi tunnustus esiintyy Uudessa testamentissa useissa kohdin. Keskeisin näistä on 1. Kor. 15:3-5, missä Paavali lainaa tunnustusta perustellessaan Jeesuksen ylösnousemusta. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tulevat formelissa esille passiokertomuksen järjestyksessä ja vakiintuneessa muodossa.
Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi,
niin kuin oli kirjoitettu,
hänet haudattiin,
hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä,
niinkuin oli kirjoitettu,
ja hän ilmestyi Keefakselle...


Paavali käytti uskonlausumaa hyväkseen siinä kiistassa, jota hän kävi korinttilaisten kanssa ylösnousemuksesta. Hän on opettanut uskonlausuman aikanaan korinttilaisille opettaessaan heille uskon alkeita ("Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän...", 1. Kor. 15:3). Nyt hän vetoaa aikaisempiin opetuksiinsa. Jos kuulijat ovat alunperin päässeet pelastuksen piiriin juuri tuon uskonlausuman välityksellä (j. 2), heillä ei ole lupa hylätä opetusta myöhäisemmässä vaiheessa.

Paavalin tunnustuksessa on kaksi selvää teologista juonnetta. Ensinnäkin Kristuksen sanotaan kuolleen "meidän syntiemme vuoksi". Tämä on voimakas tulkinta Jeesuksen kuolemasta ja siihen on osattava kiinnittää huomiota. Piirre kertoo nimittäin temppelijumalanpalveluksesta otetun kulttiterminologian hyväksikäytöstä. Jeesus ei ole kuollut sattumalta eikä häntä pidetä tavallisena marttyyrinä. Hän on Jumalan antama syntiuhri meidän edestämme.

Paavalin kirjeissä sovituskuoleman ajatus esiintyy muuallakin, esimerkiksi kohdissa Room. 5:8, 2. Kor. 5:21 ja Gal. 1:4 (vertaa Hepr. 10:12; 1. Piet. 3:18). Mainitulla sanomalla on ollut hänelle itselleen suuri merkitys. Jeesus on erityisesti sovituksen tuoja, syntien Vapahtaja.

Tunnustuksen toinen aihe käsittelee ylösnousemusta. Kohdan erikoisuutena on ajankohdan mainitseminen: "kolmantena päivänä" (15:4). Lähtökohtana on tietysti muistuma pääsiäisestä, mutta tapahtumien teologisen selittämisen kannalta tunnustuksesta ilmenee myös pyrkimys selittää tapahtumat kirjoitusten toteutumisena. Raamattuperusteluna onkin mitä ilmeisimmin Hoosean kirjan kuudennen luvun alku: "Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa... kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös" (Hoos. 6:1,2).

Varhainen tunnustus on luonteeltaan kuvaileva. Kristus kuolee, haudataan, herätetään ja hän näyttäytyy. Tältä osin tunnustus on pääsiäiskertomuksen mukainen. Se sisältää kuitenkin myös vahvaa teologista tulkintaa. Kristus on kuollut syntien tähden ja kaikki on tapahtunut kirjoitusten mukaan. Vastaavan tulkitsevan pääsiäislausuman Paavali on tallentanut Roomalaiskirjeen neljänteen lukuun: "Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden" (4:25). Kulttiterminologia on tuossakin lausumassa vahvasti esillä. Rikkomusten tähden tapahtunut alttiiksi antaminen on tuottanut vanhurskauden.

Lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota siihen, keitä Paavali mainitsee tässä yhteydessä. Ylösnousemuksen todistajien luettelo on pitkä. Siinä esiintyvät niin Pietari kuin Jaakobkin. Tämä Jaakob on Herran veli, josta tuli varsin pian Jerusalemin seurakunnan johtaja. Paavalin evankeliumin takuumiehet eivät siten ole mitään sivuroolien vetäjiä. He ovat Jerusalemin seurakunnan mahtimiehiä. Tällä on aivan oma merkityksensä kohdan tulkinnalle.

Paavalin käyttämää tunnustusta voidaan kutsua "Jerusalemin" tunnustukseksi. Paavalihan vetoaa Pietariin ja sijoittaa tuon tradition hänen jerusalemilaisten kiistakumppaniensa keskuuteen. Asiayhteyden perusteella on selvää, että kyseessä on tunnustus ja sanoma, jota Keefas ja Jaakob opettavat. Opettaessaan korinttilaisia ylösnousemuksesta Paavali ottaa auktoriteetikseen nimekkäimmät ylösnousemuksen todistajat ja vakuuttaa, että he kaikki opettavat yksimielisesti tässä kysymyksessä.

Koko kristikunnassa oli siten samanlainen tunnustus. Se ohjasi seurakuntien opetusta. Kun tuota tunnustusta katsoo lähemmin, se vaikuttaa tutulta. Sehän muodostaa ytimen myös meidän apostolisessa uskontunnustuksessamme. Samat piirteet ovat siinä tärkeitä.

Miksi kolmiyhteinen Jumala?

Entä sitten kysymys kolminaisuudesta? Löytyykö ajatusta Raamatusta? Jotkut ovat epäilleet, että ajatus Jumalan kolmiyhteydestä olisi myöhempien kirkkoisien keksintöä. Raamatun kohdista ei ole usein löydetty näyttöä tälle käsitykselle Jumalasta. Tarkempi Raamatun lukeminen opettaa kuitenkin toisin.

Itse asiassa ajatus Jumalan kolmiyhteydestä esiintyy joka puolella Uutta testamenttia. Esimerkiksi Roomalaiskirjeen alussa Paavali puhuu Jeesuksesta viitaten Jumalan kolmiyhteyteen. Kohdassa Room. 1:3-4 Jeesus on Jumalan Poika, joka Pyhän Hengen avulla (kr: kata) on asetettu Jumalan Pojaksi voimassa. Pyhässä Hengessä Jumala siis korotti Kristuksen taivaalliseksi Herraksi. Jumaluuden kaikki kolme persoonaa ovat mukana tässä pelastushistorian merkittävässä tapahtumassa.

Vastaava näkemys täyttää Roomalaiskirjeen luvun 8. Paavali muistuttaa jakeessa 11 kristittyjä siitä, että heissä asuva Henki on Jumalan. Siksi Jumala, joka herätti kuolleista Kristuksen, herättää myös jokaisen uskovan viimeisenä päivänä. Ihmisen pelastuminen on siten täydellisesti kolmiyhteisen Jumalan työtä. Kristuksen omissa on lisäksi lapseuden Henki, joka huutaa avuksi Abba-Isää.

Tämän sanoman ja tehtävän Jeesus itse asetti lähetyskäskyssään, jossa muistutetaan evankeliumin sanansaattajia kolmiyhteisen Jumalan pelastavasta työstä: "kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa." (Matt. 28:19-20).

Uskonlausuma oli pelastava sanoma. Se oli myös Paavalin evankeliumi, joka siirsi ihmisen kuolemasta elämään, maailmasta taivaan valtakuntaan, tuomion alta pelastukseen. Alkukirkon ajoista lähtien ei ole ollut muuta kristillistä identiteettiä. Siksi apostolinen tunnustus yhä tänään sisältää ytimessään saman tunnustussisällön Herrasta, joka "kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista...". Siinä on taivaan ovi.

Timo Eskola

LyhyeSTI Raamatusta

"Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa."
Ef. 4:7

Kukin meistä tarkoittaa jokaista kristittyä.
Aika rohkea väite: jokaisella Jeesukseen uskovalla on jokin armolahja.
Se on kuitenkin Raamatun väite, joten se on otettava tosissaan.
Jos minun kokemukseni puhuu toista, minä olen väärässä.
Jokaisella on siis joku armolahja Jumalan seurakunnassa.
Kysymys on vain käytäntöön panemisesta.

Samassa Efesolaiskirjeen luvussa (4:16) käytetään sanaa "tehtävä" armolahjan synonyyminä.
Sanat voidaan vaihtaa keskenään.
Jokaisella on siis jokin tehtäväkin.
Teoria on selvä, mutta käytäntö usein ontuu.

Miten löytää armolahjansa, miten voisi toimia seurakunnassa, mistä löytäisi seurakunnan, jossa tällaista toimijaa tarvitaan?
Työntekijöiden tulisi rohkaista maallikoita armolahjojen mukaiseen toimintaan, ja seurakuntalaisten astuttava rohkeasti ja nöyrästi esiin.
Ja katso, uusi elämänsyke täyttää seurakuntaelämän.

Eero Junkkaala