Tutkija Timo Eskola, onko nyt Paavalin aika?
- Näin voisi sanoa. Viime talvena keskusteltiin katekismuksesta, joka jaettiin lähes joka kotiin. Ensi talvena Paavali tulee ihmisten koteihin television kautta.
Miksi STI on panostanut näin paljon juuri Paavalin opetuksiin?
- Instituutissa tehtiin syksyn alussa päätös, että syksyn työpanokseni suunnataan uuden kirjan kirjoittamiseen. Sitä pidettiin tärkeänä, koska kirkon tarjoama Paavalia koskeva opetus oli herättänyt jo kiivastakin keskustelua.
Onko kirjan taustalla siis kiista Paavalista?
- Eräässä mielessä on. Instituutin edustamien järjestöjen piirissä ei tunneta luottamusta sellaista opetusta kohtaan, jossa väitetään, että Paavali ei tuntenut sovitusoppia eikä opettanut ehtoollisen välittävän anteeksiantamusta. Hurjimpien väitteiden mukaan Paavali ei olisi edes uskonut Jeesuksen olevan Jumalan Poika. Tällaiset väitteet eivät ole perusteltuja, vaan ne edustavat huonoa raamatuntutkimusta. Emme voineet jäädä katselemaan sellaista sivusta.
Onko kirja jonkinlainen vastakirjoitus?
- Ei toki. Siinä ei käsitellä raamattukiistan
Teologinen instituutti on julkaisemassa ensi vuoden alussa kirjan apostoli Paavalin opetuksista otsikolla ”Paavali, kärsimyksen ja lohdutuksen apostoli” (Sley-kirjat).
Kirjalla halutaan palvella kaikkia niitä, jotka kiinnostuvat Paavalin ajatuksista keväällä toteutettavan televisiosarjan kautta.
yksityiskohtia, vaan Paavalia. Vaikka olemme joka vuosi julkaisseet paljon tutkimusta, instituuttia ollaan helposti syyttämässä siitä, että emme tarjoaisi mitään kritiikkimme vastineeksi. Olemme jälleen halunneet katkaista sellaisilta puheilta siivet. Tulossa on parisataa sivua opetusta vain Paavalista.
Miten kirjasi syntyi?
- Olen aina halunnut kirjoittaa Paavalista seurakuntalaisille tarkoitetun kirjan. Jo kymmenen vuoden ajan olen tutkinut Paavalin teologiaa ja julkaissut siitä monta tieteellistä tutkimusta. Useimmat teoksista ovat olleet englanninkielisiä. Nyt sain mahdollisuuden keskittyä tämän tutkimuksen hedelmien poimimiseen, ja toivon siitä olevan iloa myös toisille.
Kenelle kirja on tarkoitettu?
- Kirja on tarkoitettu jokaiselle, joka on kiinnostunut Paavalin opetuksista - ja Paavalin tavoin Kristuksesta. Paavali oli ristin teologian tulkki, ja siksi hänen evankeliuminsa on samalla vastaus kärsimyksen ongelmaan. Paavali vie lukijansa syvälle sovituksen salaisuuteen. Toivoisin, että tästä sanomasta syntyisi hiljainen, mutta laaja liike seurakunnissa. Mielestäni nyt on aika äänestää jaloillaan ja keskittyä sellaiseen Paavaliin, jolla on jotain annettavaa syntiselle.