Istanbul
Sofian lentokentän päähallin seinällä on Euroopan kartta mosaiikkina. Olen usein tutkinut sitä lyhentääkseni odotusaikaani Bulgarian matkoillani. Karttaan on merkitty pääkaupunkien nimet kyrillisin aakkosin, jotka mosaiikin rakenne tekee entistäkin vaikeammiksi lukea. Bosporin kohdalla lukee jotakin Tsaarista ja Gradista, toisin sanoen: keisarin kaupunki. Istanbul on keisarin kaupunki, Konstantinopoli, Bysantti. Mikään ei ole kiehtovampaa kuin uppoutua tämän kaupungin menneisyyteen tai katsella sitä ilta-auringossa istuen Bosporia ylittävältä lautalta. Mikään ei ole arkisempaa, kuin kävellä sen kaduilla tammikuun kylminä sadepäivinä. Kun silloin astuu ihmisvilinässä jalkakäytävän päällystyksen huonosti asetetulle laatalle (joita on paljon!), saa kuraisen suihkun vaatteilleen ja hyvässä lykyssä kasvoilleen: Iste Istanbul — tämä on Istanbul.
Istanbulissa toimiva pieni luterilainen seurakunta on kutsunut vaimoni ja minut palvelukseensa, johon astumme, jos Jumala suo, tulevan vuoden helmikuussa. Suomalaisen on vaikea kuvitella Istanbulin suuruutta ja seurakuntamme pienuutta.
