Eurooppalainen on sairas... Meillä on lääke hänelle. Islam on tulossa Eurooppaan. Kaikki eurooppalaiset tulevat muslimeiksi. Me valloitamme Rooman! Te olette Fatih-sulttaanin uusi armeija [Fatih, Valloittaja; Mehmet II valloitti Konstantinopolin v. 1453]. Eurooppa oppii islamin teiltä! Euroopan nuoret ovat huumausaineiden orjia. Yli puolet heistä käyttää oopiumia ja juo alkoholia. He ovat sotkeutuneet kaikenlaisiin rikoksiin. Ne, joilla on järki vielä kohdallaan, huutavat apua. Heidät voi pelastaa vain islam.” Näin muutama vuosi sitten professori Necmettin Erbakan monituhantisen turkkilaisyleisön edessä keskellä Eurooppaa (Saksassa ilmestyvä turkkilainen päivälehti Hürriyet). Erbakan tuli 1996 Turkin pääministeriksi.
Vaikka Erbakanin tilannekuvaus ja odotukset ovat vähän yliammuttuja, hän ei ole kuitenkaan kokonaan erehtynyt. Islam on tullut Eurooppaan ja maailmaan niin, ettei yksikään eurooppalainen, jonka elämään kuuluu muutakin kuin oman navan ympärillä pyöriminen, pysty ohittamaan islamia.
Islam rikkoo meille tutun
maailmankuvan
Me olemme tottuneet ajattelemaan, että kehitys tapahtuu aina vain maallisempaan suuntaan. Meidänkin maamme lait ja elämä etääntyvät tietoisesti Jumalan laista, ja kirkolla on yhä vähemmän sanottavaa yhteiskunnassa. Meistä tämä tuntuu vääjäämättömältä luonnonlailta, ja siksi kuvittelemme, että kehitys kaikkialla maailmassa on saman suuntainen. Islamin maailmassa kehitys on päinvastainen. Suuret massat esimerkiksi Pakistanissa ovat tyytymättömiä vallan
pitäjien uskonnolliseen laimeuteen ja vaativat lisää islamia, kuten myös Egyptissä, Algeriassa, Indonesiassa ja jopa Turkissa. Länsimainen uskonnon häipyminen yhteiskunnasta tapahtuu islamilaisen uskonnon lisääntymisen kanssa samanaikaisesti. Kun meillä raamattukouluihin kirjoittautuu muutama tusina vuodessa, Pakistanissa lasketaan olevan miljoonia koraanikoululaisia, jotka kaiken lisäksi ovat antautuneet uskonnolleen niin kokonaan, että heistä lukemattomat olisivat valmiit itsemurhaiskuihin islamin puolesta. (Bo Gunnarsson, Kyrkans Tidning - luettavissa myös lokakuun puolenvälin Uudessa Tiessä).
Islamin maailma ei pärjää lännelle taloudellisesti, koulusivistyksellisesti, sotilaallisesti eikä vielä poliittisestikaan. Sen voima on demografiassa — islamilaiset kansat kasvavat voimakkaasti — ja uskonnossa.
Islam vaatii alistumaan Jumalalle
”Islam” tarkoittaa alistumista. Tosin nykyään toistetaan ja toitotetaan, että se merkitsisi rauhaa, mille sanan seemiläinen juuri slm antaakin jonkun verran uskottavuutta. Tämä selitys on kuitenkin uusi ja propagandistinen. Meidän itsetietoisille länsimaisille korvillemme alistuminen on negatiivista, mutta islam opettaakin alistumista kaikkivaltiaalle Jumalalle, ei ihmisille. Ei kristitylläkään voi olla parempaa elämän suuntaa, kuin opetella alistumaan Jumalalle, joka on rakastanut häntä ja antanut oman Poikansakin hänen edestään! Tietenkin evankeliumi tekee alistumisesta aivan muuta kuin islam, mutta itse asia on meille oppimisen arvoinen: oikea islam onkin alistumista ”siihen vanhurskau