Kari Kuulan kirja Paavali - kristinuskon ensimmäinen teologi (Edita 2001) on saanut ansaitsemaansa huomiota. Sitä on kehuttu Helsingin Sanomissa ja Kotimaassa ja suositeltu Helsingin hiippakuntauutisissa. Sana-lehti teki Kuulasta äskettäin sympaattisen haastattelun, ja Markku Koivisto on kutsunut hänet opettajaksi Nokian raamattukouluun. Voimakasta kritiikkiä kirja on saanut osakseen Uudessa Tiessä, Sanansaattajassa ja tänään tässä Kulmakivessä. Kirjansa esipuheessa Kari Kuula kiittää käsikirjoituksen lukemisesta ja saamastaan kannustuksesta kahta professoria (Räisänen ja Aejmelaeus), piispa Wille Riekkistä sekä Kirkon koulutuskeskuksen raamattukouluttajaa, Kai Peltosta.
Mikä tämä uusi Paavali-tutkimus oikein on? Se väittää edustavansa nykytutkimuksen enemmistön näkemystä Paavalista. Kuten Timo Eskola toisaalla osoittaa,
kyseessä ei ole mikään pääuoma vaan yksi eksegeettinen koulukunta, joka osittain rakentaa täysin vanhentuneiden olettamusten varaan. Suurempi ongelma kuin eksegeettien erilaiset näkemykset on kuitenkin se, millaista raamattuopetusta tässä ollaan tarjoilemassa Suomen seurakuntiin.
Ulospäin annetaan vaikutelma, että kyse on normaalista paavalilaisesta kristinopista, jossa tuodaan jotain uutta valoa tämän kristinuskon ensimmäisen teologin elämään. Todellisuudessa Paavalia siteerataan täysin mielivaltaisesti ja hänet saadaan opettamaan asioita, jotka riisuvat perinteisen kristinuskon lähes kohta kohdalta. Paavali ei muka pitäisi Jeesusta Jumalana, ei uskoisi kolminaisuusoppiin eikä ristillä tapahtuneeseen sovitukseen. Hänelle kaste ja ehtoollinen olisivat pelkkiä muistoaterioita, ei sakramentteja. Monissa muissakin asi
