Kulunutnut toimintavuosi on STI:n historiassa toinen, jolloin meillä on ollut neljä työntekijää. Yksi teologeista ja sihteeri eivät ole olleet aivan sataprosenttisessa työsuhteessa. Sihteeri Kirsi Sell on tehnyt lähes täyttä työpäivää, mutta on samalla voinut kerätä ylityötunteja pidempään kesälomaan. Työmäärä lisääntyy kuitenkin hiukan vuosi vuodelta, ja niinpä Kirsin palkkaus on päätetty muuttaa kokotoimiseksi tämän vuoden syyskuun alusta lähtien. Syksyn ensimmäinen STI:n hallituksen kokous joutuu päättämään, voidaanko kolmea teologin vakanssia ylläpitää ja kuka mahdollisesti kutsutaan Risto Soramiehen paikalle. Riston on määrä palata vuoden vaihteessa Kansanlähetyksen muslimityöhön.
Tämä vuosi on myös ensimmäinen, jolloin huoneistoomme kohdistunut vuokrankorotus on täysimääräisesti voimassa. Niinpä vuosittaiset kulut ovat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin. Ensi vuotta on tarkoitus rakentaa samalle pohjalle, mikäli tämän vuoden talousnäkymät antavat siihen uskallusta.
Myös tulokehitys on tänä vuonna ollut parempi kuin koskaan aikaisemmin. Silti jouduimme elokuun lopulla kurkistamaan kassan pohjaa ja jälleen kerran ihmettelemään, että