”Tota, tää niinku rakkaus…”
eli kielikukkasia erään kesän hengellisiltä päiviltä
Eläviä (vai kuolleita?) esimerkkejä kesäpäivien puheista:
”Niinku, et se on sellanen niinku tavallaan meidän elämän niinku päätavote.”
”Ja sitte tää, mikä on niin tota tää rakastaminen on niinku ihmisenä olemisen sellanen pääolemus...”
”Tämä meidän, tietyllä tavalla ehkä tämmönen niinku narsistinen yhteiskunta...”
Paperilla nämä kukkaset näyttävät liioitelluilta, mutta eivät valitettavasti ole. Ne ovat kirjaimellisia lainauksia. Kirjoitin ne muistiin puheita kuunnellessani. Paperille tuli liuta muita samanlaisia.
On mietittävä mitä sanoo, niin ei tarvitse venytellä. Venytetyt lauseet ovat hirveätä kuultavaa. Hengellisillä päivillä pitäisi panna sakko jokaisesta ”niinku”sta. Siitä tulisi äkkiä niin paljon rahaa kokoon, että olisin kokemassa, että saisimme niinku lähetyksen raha-asiat periaatteessa, tietyllä tasolla tavallaan pian kuntoon, tai ainaki...
niinku
tavallaan
tietyllä tavalla
tietyn tasoinen
periaatteessa
tota
Nämä sanat kielivät puhujan epävarmuudesta. Hän sanoo jotakin, mutta pyrkii pehmentämään sanansa, koska ei ole varma tai ei muuten tahdo ottaa vastuuta sanoistaan. Miksi hän sitten ollenkaan puhuu? Johannes Kastaja ei sanonut: ”Kokisin, että voisi ruveta oleen aika tehdä sellaista niinku parannusta, ja enhän minäkään ole täydellinen… Koen periaatteessa, että jos nyt sanois, niinku toi taivasten valtakunta on tavallaan joten
kin suhteellisen lähellä.” Eikä Paavali sanonut: ”Jos minulla ei olisi tavallaan rakkautta, en kokisi tietyllä tavalla olevani varsinaisesti niinku mitään, vaikka kai sitä nyt ehkä periaatteessa toisella tasolla jotain olisikin.” Eikä Luther: ”Tässä minä niinku tavallaan seison. Koen, ettei tässä niinku olisi periaatteessa muuta mahdollisuutta. Olisi tavallaan hyvä, jos Jumala niinku jotenkin auttaisi minua.”
Joka tietää mitä puhuu, ei tarvitse paljon sanoja. Muinaissuomalainen ryntää nuotiolle kohdattuaan karhun. Mitä hän huutaa? ”Karhu!” Nykysuomalainen vastaavassa tilanteessa kaiketi: ”Must’ ihan tuntuu, että tuolla tavallaan niinku juoksee tai löntystää sellanen tieyntasoinen karhu, tai sit` se on tavallaan ehkä joku muu eläin, tai emmä tiä, mut kumminkin...” Miksi sanoa vain ”Veni, vidi, vici”, kun on mahdollisuus pehmennellä: ”No, minä tulin sitten, vaikka oli se jotenkin melko hankalaa. Sitten minä näin, en nyt varmaan ihan kaikkea, mutta tietyssä mielessä aika paljon. Koen, että meidän puoli periaatteessa voitti, vaikka oli se jotenkin täpärällä ja piti eräässä mielessä ottaa niin moni juttu niinku huomioon…”
Lauseitten venyttely tyhjillä sanoilla on oire siitä, että ajatuksia ei ole ajateltu valmiiksi, vaan niitä muodostellaan vasta puhuttaessa. Se on samaa, kuin leipuri alkaisi leipoa pullia syöjien suussa. Joka on ajatellut sanomansa ja on siksi vakuuttunut siitä, voi puhua täsmällisesti, yksinkertaisesti ja selvästi. Valitettavasti mainittujen sanojen käyttö on yleistynyt niidenkin puhujien kielessä, joilla on sanottavaa. Tämä on kaksin verroin harmillista ja traagista.
Hyviä kesäpäiviä puheita kuunnellessa. Yritä olla laskematta ”niinkuja”. Jos itse käytät niitä vain vähän, ovat kuulijasi onnellisia.
Risto Soramies
