Tunnemme Raamatun sanoman ja osaamme käyttää täsmällisiä hengellisiä termejä puhuessamme. Tiedämme, että jumalattoman vanhurskauttaminen on uskomme keskeisin asia ja synti estää sen omistamisen. Mutta ymmärtääkö tämän ajan uskosta vieraantunut ihminen tästä mitään?
Äskettäin tehtiin gallupia siitä, mikä on syntiä ja mikä ei. Samassa yhteydessä joku lehti haastatteli filosofian professori Timo Airaksista kyseisestä asiasta. Professori totesi lehden mukaan, että hän ei ole kymmeneen vuoteen kuullut kenenkään käyttävän sanaa synti vakavassa mielessä. Professorimme ei siis ole käynyt kirkossa. Tai sitten hän on käynyt, mutta papit eivät ole puhuneet mitään synnistä. Tai sitten ovat puhuneet, mutta professori ei ole ymmärtänyt, mistä on kysymys.
Hengellinen sanasto käy yhä oudommaksi. Toisaalta uskonnollisia ilmaisuja
käytetään kaikilla elämän alueilla, mutta niiden sisältö on eri kuin ennen. Meille julistajille haaste on kova. Emme voi poistaa käsitteistöstämme tärkeitä sanoja, sillä ne välittävät samalla itse asian. Silti meidän on nähtävä jatkuvasti vaivaa pohtiessamme, miten asiat käännetään ja selitetään tämän elämysten ja kertakäyttökulttuurin ajan ihmiselle. Hyvin oleellista on, näkyykö meistä, että itse elämme sanamme todeksi.
Pohdin siis ihmisten tavoittamista ja uskon tulkitsemista. Tavoittamisessa avainasemassa on tavalliset kristityt, jotka elävät samaa arkea uskosta osattomina elävien kanssa. Tulkitsemisessa tärkeää on elää sen verran lähellä ihmisten maailmaa, että osaa puhua edes suunnilleen samaa kieltä kuin he. Saarnanuotti etäännyttää ihmisten todellisuudesta, mutta saman tekee epäaito kosiskelukin.
Minulla on enemmän kysymyksiä kuin
