Ylioppilaskirjoitukset ovat ohi ja monien katse suuntautuu tulevaisuuteen. Olisiko Jumala kutsumassa papin työhön, lehtoriksi tai uskonnonopettajaksi? Teologiseen tiedekuntaan pyrkiminen on mahdollista jälleen kesällä, ja sitä varten järjestetään useita pääsykoekursseja. Teologisen instituutin työntekijät ovat opettamassa tänä keväänä kolmellakin kurssilla. Ensin tietoa jaetaan Ryttylän lähetyskeskuksessa, toinen kurssi on huhtikuussa Helsingin evankelisella opistolla Kalliossa, ja toukokuussa pidetään preppauskurssi Kauniaisten Raamattuopistolla.
Yliopistoon pääseminen ei nykyään ole aivan itsestään selvää. Pyrkijöitä on paljon, ja teologiseen tiedekuntaan ei voida ottaa
kuin murto-osa hakijoista. Siksi valmentautuminen pääsykokeisiin on tarpeellista. STI on kaikkina toimintavuosinaan tukenut valmentautumista pääsykoekurssien kautta. Jos emme saa Jumalan kutsumia nuoria tiedekuntaan, emme saa heitä myöskään seurakuntiin ja kouluihin. Miten STI:n ystävät voivat auttaa tässä työssä? Ensinnäkin voitte rohkaista nuoria hakemaan teologisiin opintoihin. Tälle alalle kannattaa lähteä. Ei ole hienompaa työtä kuin palvella ihmisiä evankeliumin sanalla. Toiseksi voitte rukoilla sekä tuntemienne nuorten puolesta että kaikkien hakijoiden puolesta. Evankeliumin työhön valmistautuminen on niin tärkeä asia, että se tarvitsee paljon esirukousta.
TE