Meidän Jumalamme ja teidän Jumalanne on yksi. (Suura 29: 46)
Monille kristityille on järkytys, kun kerron, että turkkilaiset ja arabialaiset kristityt kutsuvat Jumalaa nimellä Allah. Turkkilaisten kristittyjen tunnetuimpia hengellisiä lauluja on ”Allah sevgidir”, Jumala on rakkaus. Arabikristityillä ei ole muuta mahdollisuuttakaan, kuin käyttää Allah-nimeä, sillä ”Allah” tarkoittaa Jumalaa. Turkkilaisilla on toinenkin ilmaus, vanhaturkkilainen ”tanri”, joka kuitenkin jokaisen turkkilaisen korvissa on ilman muuta synonyymi Allahille.
Kun siis turkkilainen ystäväni pyysi minua rukoilemaan sairaan vaimonsa puolesta, sanoin: ”Erol, tiedät kyllä että olen kristitty, siksi lähestyn Allahia (Jumalaa) Jeesuksen nimessä.” Erol pyysi minua rukoilemaan joka tapauksessa.
Tästä nousee kysymyksiä, joihin yritän tässä vastata.
1. Eikö Allah ole epäjumalan nimi?
2. Voimmeko käyttää toisen uskonnon jumaluuksien nimiä evankeliumin Jumalasta?
3. Onko meillä sitten sama Jumala?
Kuten usein totuuden laita on, on tässäkin ”taisteltava” kahteen suuntaan: Yhtäällä on väärä vastakkainasettelu, joka ei ole totuuden- ja asianmukainen, ja toisaalla taas sellaisten asioiden yhdistäminen, joita ei tule yhdistää.
Allah oli arabien ”Ukko-Ylijumala”
Mitä sana Allah tarkoittaa? Allah on yhteenliittymä pääsanasta ilah ja määräisestä artikkelista al, siis al ilah = allah, joka voidaan kääntää osuvimmin saksan ilmaisulla der Gott. Koska meidän kielessämme ei ole artikkeleita, olisi suomeksi käännettävä ehkä ”olemassa oleva Jumala” tai ”ainoa Jumala”, siis Jumala isolla J:llä.
Arabiheimojen keskuudessa tämä nimi on esiintynyt todistettavasti vuosisatoja ennen Muhammedia. Tämä näkyy piirtokirjoituksissa, runoudessa ja nimissä. Niinpä Muham
medin isänkin nimi oli Abdullah, Allahin palvelija. Allah esiintyy muiden jumalien joukossa, mutta näitä korkea-arvoisempana ja etäämpänä. Hän ei nähtävästi kuulunut ”arkijumaliin”, joilta pyydettiin apua elannon, rakkauden ja sodan ongelmissa. Kun arabit kääntyivät yksijumalaiseen uskoon, oli luonnollista, että he alkoivat käyttää juuri Allah-sanaa ainoasta Jumalasta. Näin tekivät myös arabiaa puhuvat juutalaiset ja kristityt, kuten samoin kuin ns. hanifit, jotka olivat yksinkertaisen monoteismin edustajia jo ennen Muhammedia. Muhammed tuskin edes aprikoi jonkun muun sanan käyttöä Allahin sijasta. (Islam kyllä käyttää muitakin nimiä, kuten Rahman, Armollinen tai Kadir, Kaikkivaltias, mutta ne ovat vain saman Jumalan lisänimiä.)
Samalla kun Allah jo sanana antaa mahdollisuuden sanan yleisempään käyttöön, samalla sen määräinen muoto (der Gott) mutkistaa asiaa kuitenkin. Suomen kielen ”jumala” on käytettävissä monikollisesti. Mehän puhumme myös roomalaisten jumalista ja vanhojen suomalaisten jumalista. Allah-sanaa on tietenkin mahdoton panna monikkoon. Se vaikuttaa siis erisnimeltä, kuten moni muslimi ajatteleekin sen olevan. Onpa ollut yrityksiä kieltää ei-muslimeja käyttämästä sitä. Myös jotkut kristityt mieltävät sen erisnimeksi: Allah on muslimien jumala, meidän jumalamme nimi on ”Jumala”. Näin on päätelty vanha turkkilainen jumaluutta tarkoittava ”tanri” uutta turkinkielistä Raamattua käännettäessä: siinä ei esiinny Allah kertaakaan. Pidän tätä suurena virheenä.
Yksi Luoja ja holhooja
On kuitenkin huomattava, että mikään sana ei sinänsä sisällä ilmoitusta. Eipä suomen ”jumalakaan” sano meille mitään kristillistä, ei myöskään saksan Gott tai englannin God, eikä ruotsin Gud. Sitä paitsi tiedämmehän, että ”jumala” oli suomalaisille tietenkin jotakin muuta, kuin Jeesuksen Kristuksen Isä.