otsaan tai huudahtaa jotain syvällistä, kuten ”fill” (täyty!). Ja pastorit saavat täyden siunauksen: he kaatuvat kukin vuorollaan holtittomasti maahan. Suurin osaa jää joksikin aikaa makaamaan, jotkut hekottelevat tai mylvähtelevät, jotkut sätkivät. Pari naista ei kaadu heti, jolloin Suuri Kaataja tekee toisen yrityksen ja kolmannen, kunnes nämäkin ovat maassa. Muuan keski-ikäinen mies ei kaadu lainkaan, vaikka Puhaltaja puhaltaa uudestaan ja Tönijä tönii kolme, neljä kertaa. Melko paatunut pastori kaiketikin. On turha väittää, ettei kaatuminen ole tässä liikkeessä tärkeä, sillä jos joku ei kaatunut, nähtiin huomattavaa vaivaa kaatumisen aikaansaamiseksi. Ainakin paljon enemmän, kuin esimerkiksi siihen, että yleisö olisi saanut mennä kotiinsa täynnä evankeliumin valoa.
Nauruherätyksen isä
Jotkut pääkaupunkiseudun vapaaseurakunnat olivat järjestäneet tammi-helmikuun vaihteessa viikon pituisen ”tulta”-konferenssin Pasilan urheiluhalliin ja kutsuneet sinne yllä mainitun saarnaajan, eteläafrikkalaisen, USA:ssa vaikuttavan Rodney Howard-Brownin, jota yleisesti pidetään ns. nauruherätyksen isänä. Yhdeksi päiväksi oli pääsymaksu 50 markkaa, jonka pitkin hampain maksoin. Olin mukana aamukokouksessa, joka alkoi klo 10.00 ja päättyi n. 14.00. Ensimmäinen tunti oli lämmittelyä, innostavaa puhetta, jossa väläyteltiin jokaiselle ”taloudellisen läpimurron” (”financial breakthrough”) mahdollisuutta. Meno oli kovaa jo ennen profee
