Toimintakertomuksessa todettiin, että STI:n jäsenjärjestöjen määrä on noussut kahdeksaan Svenska Lutherska Evangeliföreningenin (SLEF) tultua mukaan. Vuoden merkkitapahtumia oli myös Pekka Huhtisen väitöskirjan valmistuminen ja siihen liittynyt melko laaja uskontokeskustelu. Myös tunnustuspäivien kokoama järjestöjoukko oli ilonaihe, sillä koskaan aiemmin ei näin laajaa järjestäjäpohjaa ole ollut yhteisten päivien takana.
Julkaisutoiminnasta todetaan, että viime vuoden aikana työntekijät ovat kirjoittaneet tai toimittaneet viisi kirjaa. Lisäksi Timo Eskolan laaja englanninkielinen kristologinen tutkimus on valmistumassa.
EJ