< Edell.Seur. >
Kulmakivi 6/2000
12
Kuva33.gif
Kuva34.gif
ns. suljettuihin maihin.
Suljettu maailma löytyy kuitenkin kotoisesta Suomestammekin. MTV:n erikoistoimittaja, monille Takaovesta tuttu Riitta-Sisko Räike kertoi, että ns. pro-faanissa mediassa ei ole helppoa saada ohjelmistoon kristillisiä ohjelmia. Tästä huolimatta ei kannata masentua. Riitta-Sisko muistutti, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Hän avaa takaovia, silloin kun on niiden aika.
Kuinka sitten kaiken mediatulvan keskeltä voi löytää evankeliumin? Ensinnäkin on muistettava se, mistä Kotimaan toimittaja Danielle Miettinen luentosarjan lopuksi puhui. Kaikki informaatio, joka eri tuuteista meihin kellon ympäri tunkeutuu, helposti tukahduttaa Jumalan sanan siemenen. Jumalan ääntä ja omaa sydäntä ei voi kuulla, jos on koko ajan tunkemassa sisäänsä uusia ärsykkeitä. Joskus on siis hyvä sulkea TV, heittää lehti paperinkeräykseen, unohtaa surffailu ja yksinkertaisesti hiljentyä. Toiseksi on pidettävä mielessä, että lopulta Jumalan sana loistaa aina kirkkaammin kuin yksikään lööppi R-kioskin ikkunassa. Viestinviejiä tarvitaan silti, ja työsarkaa riittää. Tämän ajan ilosanoman tuojan askeleet eivät enää kajahtele peräpohjalaisella maantiellä, vaan tiedon moottoritiellä.

teol. yo Laura-Kati Ylönen

Kuva35.gif
Kuva5.jpg