semmaksi muissakin asioissa.
Kirkon perinteisellä virkakannalla olevat tuskin lähtevät mihinkään suuriin demonstraatioihin tässäkään tilanteessa. Arkkipiispa ja muut piispat ovat ilmoittaneet, että Ruotsin mallin mukaiseen käytäntöön ei Suomen kirkossa tulla menemään. Ruotsissahan naispappeuden vastustajia ei enää vihitä pappisvirkaan. Meidän piispojemme kanta tarkoittaa, että pyritään löytämään mahdollisimman rakentavia keinoja kulkea eteenpäin kirkossa, jossa on ja tulee olemaan kaksi erilaista näkemystä kirkon virasta. Tällaisen tien etsimiseen viittaa sekin marraskuun kirkolliskokouksen tekemä päätös, jossa annettiin piispainkokouksen tehtäväksi seurata ja valvoa tämän asian järjestymistä.
Kiitos luottamuksesta
Omasta puolestani tahdon myös kiittää niitä Oulun hiippakunnan veljiä ja sisaria, jotka jostain minulle käsittämättömästä syystä kutsuivat minut omaksi piispaehdokkaakseen. Tällainen luottamus tuntui hyvältä, vaikka samalla siihen liittynyt haaste ylivoimaisen suurelta. Pidin tärkeänä, että joku tunnustuksellista herätyskristillisyyttä edustava saataisiin mukaan, ja